tiistai, 31. tammikuuta 2012

Perus villasukka


NEULESUKAT, PERINTEINEN OHJE
Luo silmukat suoraan neljälle puikolle.
Yhdistä suljetuksi neuleeksi samalla kun aloitat 1. kerroksen.

VARSI            Neulo varsi suljettuna neuloksena, haluamallasi neulemallilla
                      ja niin pitkäksi kuin haluat.

KANTALAPPU

Kantapään takaosa on nimeltään kantalappu. Se neulotaan 1. ja 4. puikon silmukoilla (tässä sileäneulosta), kahdella puikolla edestakaisin. 2. ja 3. puikon silmukat odottavat omilla puikoillaan koko kantapään neulomisen ajan. TARKISTA, että puikoilla 1.+4. on yhtä monta silmukkaa kuin puikoilla 2.+3.!

1.       Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle.
2.       Käännä työ, nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja neulo nurja kerros (sukan sisäpuoli).
3.       Käännä työ, nosta 1. silmukka oikein neulomatta ja neulo oikea kerros (sukan oikea puoli).
4.       Jatka sileäneulosta, kunnes kantalapun korkeus on n. 2/3 kantalapun leveysmitasta
5.       Neulo viimeiseksi oikea kerros.

KANTAPOHJA

Jaa kantalapun silmukat kolmeen ryhmään (ja laita merkkilanka jakokohtiin). Jos jako ei mene tasan, sijoita jakojäännös keskimmäiseen ryhmään.

Kantapohja muodostuu keskimmäisen ryhmän silmukoista, joiden kanssa yhteen kaikki reunaryhmien silmukat kavennetaan. Jokaisella kerroksella vähenee yksi silmukka aina keskiryhmän lopussa.

1.  Kantapohjan neulominen alkaa nurjalla kerroksella. Nosta 1. silmukka neulomatta,
     neulo sivusilmukat (= 1. ryhmä) ja keskiryhmän silmukat viimeistä lukuun ottamatta.
2.  *Kavenna keskiryhmän viimeinen ja sivuryhmän ensimmäinen silmukka nurin yhteen.
3.  Käännä työ.
4.  Nosta kavennussilmukka oikein neulomatta.
5.  Neulo keskiryhmän silmukat viimeistä lukuun ottamatta oikein.
6.  Neulo viimeinen keskiryhmän silmukka ja sivuryhmän ensimmäinen silmukka
     ylivetämiskavennuksella yhteen.
7.  Käännä työ.
8.  Nosta kavennussilmukka nurin neulomatta ja neulo keskiryhmän silmukat viimeistä
     lukuun ottamatta nurin.*
Toista * - *, kunnes kaikki sivusilmukat on kavennettu. Viimeinen kavennuskerros on oikea.

TERÄN KAVENNUSOSA

Poimi puikolla langasta uudet silmukat kantalapun sivuilta työn oikealta puolelta: vie puikko nostettujen silmukoiden molempien reunojen alta ja vedä lanka silmukaksi. Poimi lisäksi 1-2 silmukkaa 1. ja 2. puikon sekä 3. ja 4. puikon väleistä, jottei niihin jää reikiä.

Jaa kantapohjan silmukat 1. ja 4. puikolle. Työ jatkuu suljettuna neuleena. Neulo kerros oikeaa.

Kiilakavennukset:
Kantapohjasta tulleet silmukat 1. ja 4. puikolla kavennetaan pois nilkan molemmin puolin:
1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetämiskavennus.
Kavenna joka toisella kerroksella, kunnes jokaisella puikolla on alkuperäinen määrä silmukoita.

TERÄN SUORAOSA

Jatka neulomista ilman kavennuksia ja lisäyksiä kunnes pikkuvarvas peittyy.

KÄRKIKAVENNUS

Sädekavennus:
1.       Jaa puikkojen silmukkamäärä kahteen yhtä suureen ryhmään ja kavenna kummankin ryhmän kaksi ensimmäistä silmukkaa oikein yhteen.
(Jos puikolla on pariton silmukkaluku, tee 1. kavennuskerroksella kavennukset vain puikon alussa.)
2.       Tee kavennuskerrosten väliin yhtä monta välikerrosta kuin kavennusten välissä on silmukoita.
Jatka kaventamista, kunnes jokaisella puikolla on kaksi silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se kaikkien silmukoiden läpi.

Päätä langanpäät ja höyrytä sukat.

TEKSTI JA KUVAT Pirjo Sinervo

Ohje löytyy täältä

Aloittelua


Käsileikkauksista selviydytty ja nyt aionkin kokeilla kuinka kädet kestää taas neulomista.

Ennen ensimmäistä leikkausta marraskuussa 2011 sain valmiiksi Katariina polvisukan (ohje löytyy Kotiliedestä 17/2010), sille pitäisi nyt saada pari.

Tänään paikallisessa Löytötexissä oli tarjouksessa 7 veljestä -lankaa, pakkohan sitä oli se erä ottaa mukaan, lisäksi mukaan tarttui pari kerää Punatulkku -lankaa, 7 veljestä sekin.

Nyt siis puikoilla on kahdet sukat, polvarit ja naisten perussukat, toivottavasti kädet tykkää, kuntoutustahan se samalla olisi.